lauantai 17. maaliskuuta 2018

Kolme ajankohtaista ihanaa!










Sain vähän aikaa sitten ihanalta Kelorannan Teijalta haasteen, jota päätin hieman muokata. Esittelyssä siis kolme ihanaa ajankohtaista asiaa elämässäni!

Ensimmäiseksi viherkasvit. Tytär koki viherherätyksen jokin aika sitten, ja minä olen saanut saman pureman. Meillä juurtuu oksaa lasissa, avocadon siemen on vedessä ja siemeniä mullassa. Tällä hetkellä mietinnässä kodin sisäkasvit. Saas nähdä innostutaanko yhdessä pihakasveista ja kasvimaan ihmeistä, kun niiden aika tulee. Kivaa innostua yhdessä!

Toiseksi tämä ihana kevättalvi. Olin niin iloinen, että saimme vihdoinkin lumisen talven. On saatu kaivaa kunnon talvivaatteet esille ja aloiteltu lumiset harrastukset. Yritin kierrellä kauppoja tavoitteena uuden luisteluhiihtosetin hankinta, mutta oikean pituisia suksia ei enää löytynyt. Muutkin ovat siis löytäneet lajin! Hienoa!

Kolmanneksi... ihan vaan tavallinen arkinen elämä. Elämä tuntuu tällä hetkellä kivalta! Tänään kävelimme apinamiehen kanssa meren jäällä kauniista kelistä nautiskellen. Iltapäivällä istuin terassilla kirja kädessä ja tarkenin!

Voi hyvin ja nauti kevättalvesta täysillä! Mitäs ihanaa sinun elämässäsi on?

Three lovely things, a challenge that I got from my dear blog friend Teija from Keloranta blog.

Green home. I'm planting this and that with my daughter. Our home is getting greener every week. I just wonder what happens when it gets warmer out there and we get to the garden!

White winter. It has been so lovely cold and white. Sunshine and snowfalls. Skiing and walking on the ice. I love it!

Third lovely is just my life right now! Happy! What about you?

6 kommenttia:

  1. ooh, olet istuskellut ulkona aurinkoa ottamassa :)). Kuulostaa keväiseltä, samoin kuin kasvi-intoilu. On ihan mahtavaa, että löytyy yhteisiä kiinnostuksen kohteita lapsen kanssa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oli jopa lämmin terassin kulmassa! Minusta on ihana löytää teinien kanssa uusia yhteisiä harrastuksia! Kohtahan ne jo lentävät pesästä, mutta nämä harrastukset voivat yhdistää tulevinakin vuosina!

      Poista
  2. Pitkät kävelylenkit, elokuvat, keskustelut Miehen kanssa. Siinä tämänhetkiset kolme ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kuulostavat sinunkin "ihanasi"! Arkista ihanaa, parasta ihanaa!

      Poista
  3. Kiva kun tartuit! Ihanat nonnamaiset positiivisuudet♡♡♡♡

    Mä oon nyt onnellinen kun ajellaan siskojen kanssa kotia kohti Pyhätunturin lomalta, kohta nään mun miehet!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teillä oli a-luokan viikonloppu! :) Välillä on terveellistä ottaa vähän etäisyyttä arjesta! Mukavaa kotiinpaluuta!

      Poista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!