lauantai 7. tammikuuta 2017

Talvisia päiviä











Heissan blogikamut!

Uusi vuosi on alkanut varsin aktiivisissa merkeissä.

Meillä vietettiin apinamiehen synttäreitä, ja ystäviä on tavattu oikein urakalla, mikä on ollut oikein kivaa! Jääkaappi on notkunut herkkuruokia, ja kotonakin on ollut vähän niinkuin juhla-asu koko ajan.

Joulukuusi lähti pihalle vasta loppiaisena, kun se vaan tuntui niin kivalta. Pelastin siitä vähän havuja koristeeksi pöydälle. Muutkin joulukoristeet ovat jo poissa, ja nyt on kiva katsella hetken tyhjempää kotia.

Minä olen nauttinut kunnon talvesta. Pakkasiltoina oli kiva lähteä kävelylle kauniiseen metsään. Kunnon varusteissa ihan parasta! Aika rauhassa sai olla 15 asteen pakkasessa. Tänään on taas nautittu lumitöistä, ja kävipä joku rohkea hangessakin saunan päälle.

Minä olen jo ollut viikon töissä, mutta onpas leppoisaa lähteä töihin kun muut jäävät nukkumaan, eikä tarvitse huolehtia muista kuin itsestään. Iltapäivisinkin jääkaappi on täyttynyt ihan itsestään ja pata on porissut. Luksusta!

Mukavaa lauantai-iltaa! Piti jutella uudenvuoden lupauksista, mutta taidanpa jatkaa niistä seuraavalla kerralla!

ps. Tiesitkö, että tulppaanit saa freesattua lumisohjolla?

We´ve had a real winter in the Southern Finland. Snow, frost and all. I love it! My husband had a birthday and we´ve met a lot of friends and relatives! Our home has had a party decoration all the time. Have a lovely Saturday eve!
ps. Didi you know that tulips love snow...


4 kommenttia:

  1. Kuulostaapa leppoisalta ja mukavalta vuoden alku;) Tulppaanivinkki täytyy laittaa muistiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin on tosiaan ollut leppoisa vuoden alku. Arki ei ole vielä iskenyt...

      Poista
  2. Ihania talvikuvia! <3 Tuo tulppaanien freesaus oli ihan uusi juttu, täytyypä kokeilla jos lunta vielä sen verran löytyy... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähissä ovat olleet tämän talven lumimaisemat. Täytyy nauttia tästä pienestä valkoisesta kerroksesta kuitenkin!

      Poista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!