torstai 8. joulukuuta 2011

Hyllystä taloksi



Toipilaspäiviä on vietetty monenlaissa puuhissa.

Minä kaivoin paperivarastoni pöydälle ja ryhdyin tapetoimaan. Esikoisen aarrehylly sai väriä ja muuttui Barbapapojen kodiksi. Iltapäivällä kiikutin hyllyn yläkerran vessaan kuvausta varten, että sain edes vähän luonnonvaloa.

Esikoisen huone on hitaassa muutoksessa, kuten joskus aiemmin jo mainitsin. Edistymistä on tapahtunut, pensselikin on heilunut. Viimeinen suuri järjestely ennen kuvausta tosin vielä puuttuu. Saattaa puuttua vielä hetken... Aarrehylly viihtyy siis hetken jossain muussa huoneessa.

Ihan omituista, että huomenna on perjantai. Pöperöisen alkuviikon jälkeen tiedossa on kaikkea mukavaa. Huomenna juhlimme kässäkerholaisten kanssa pikkujouluja tietenkin käsitöiden parissa ja lauantaina vuorossa on hyvän ystäväni kanssa "köyhän miehen Tukholma-päivä", jota vietämme tällä kertaa Helsingissä.

Kertokaapa muuten parhaat sisustuspuotivinkit Helsingissä? Missä kannattaa käydä? Tarkoitus on katsella kaikkea pientä ja kaunista, näpertelytavaratkin kiinnostavat.

Leppoisaa ja rentoa viikonloppua! Pysykää terveinä ja unohtakaa joulustressi!

ps. Huomaatteko muuten, että Barbamama siellä vahtii lapsiaan!

I have had some "recovery days" with the youngiest one. She is feeling much better and we have had good time.


I collected my wrapping papers and used them as wallpaper to a little shell. It turned into a Barbapapa house. I just wonder what my oldest daughter wants to store in the house.


I´m waiting for this weekend. Tomorrow we´ll have a christmas party with my "handy-friends" and on Saturday I´ll spend a day in Helsinki with my good friend.


I hope you´ll have a nice, stress-free weekend too!

28 kommenttia:

  1. It's a lovely Barbapapa house now with wallpapers. Have a nice evening.

    VastaaPoista
  2. Herttainen koti Barbapapoille :O)

    VastaaPoista
  3. Hauska koti baboille! Mistä olet ostanut noi ihanat paperit? Meillä päin en ole missään nähnyt. Ihanat värit ja kuviot niissä.

    VastaaPoista
  4. IHANAIHANAIHANA!!!! Kämppä on ihana liike Helsingissä, niin ja pienet käsityöpuodit.

    VastaaPoista
  5. Miellyttää niin mun silmää tuo hylly ja Barbikset ♥

    VastaaPoista
  6. Tositosi kiva hylly! Lapset tykkää, kun on kätevä äippä :)

    Ja mukavia pippaloita myös ja hesa-päivää!

    VastaaPoista
  7. Mainio hyllykkö ! Ja Barbapapoista olen tykännyt aina, ne ovat jotenkin niin sympattisia tyyppejä :-D

    VastaaPoista
  8. Kiva hyllykkötalo!

    Pursimiehenkadun Moko Market on kiva käväistä.
    Muuten lyö pää nyt tyhjää....;)

    VastaaPoista
  9. Kiva talo Barbababoilla!

    Jos Punavuoreen menette, niin Moko on ihan kiva, ja sitten on se pihapuoti Merimiehenkadulla...
    Piironki (Aleksanterinkadulla "kirkkoa vastapäätä")on ollut jo vuosia yksi mun lempparipuodeista ja mikäli niille kulmille menette, niin Kiseleffin talossa ("senaatti-senterissä")teidän on ehdottomasti poikettava!

    Hanna(-Maija)

    VastaaPoista
  10. Söpönen talo on käsistäsi syntynyt.
    Ja ihania "möhkäleitä" nämä babat... ;O)

    VastaaPoista
  11. Ei vitsit, ihan tosi ihana hyllykkö! Mäkin haluun tommosen :) Ja Kämppää mäkin suosittelisin Helsingissä! Ja sitten Nougat on ihana. Se Mokossakin kannattaa käydä. Ja itse pyörähtäisin kyllä H&M Home liikkeessä Aleksilla. :) Näpertelytavaroita itse haen mm. Sinellistä (Forumin vieressä kaksin kappalein) ja Sinooperista (Kampissa). Hobby Point on kans aika askartelijan paratiisi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Menthe Blanche: Thank you very much! Have a nice Friday!

    KESÄN LAPSI - MINNA: Tervetuloa lukijaksi ja kiitoksia! =)

    Peppi: Mun ihkupaperit ovat tanskalaisia. Osa tilattu aikanaan Ihan Pienestä Putiikista, osa tuotu Köpiksestä. Katsopa vaikka Viivus Homeen, siellä on Rie Elise Larsenin ihania papereita!

    Villasukka: Kiitos!!! Kämppään ainakin pitää päästä!

    Nova Melina: Kiitos! Saas nähdä kuka siellä päätyy asumaan...

    Anne: Barbapapat on munkin suosikkeja!

    Teija: Kiitti ja kiitti! Mukavaa viikonloppua sinne myös. Myrsky teillä varmaan jo lähestyy...

    Petriina: Barboista tykkään minäkin. Kiva, että ovat myös lasten suosiossa, ei tarvitse yksin niillä leikkiä. =)

    kamomilla: Mokon brunssista olen haaveillut, mutta en vielä päässyt! Hei, sinne kässäämään joskus...

    maiju: =)

    Hanna(-Maija): Kiitos vinkeistä! =)

    Saga: Kiitti! Ja nopeaa hommaa oli tämä tuunaus!

    sade: Kiitti! Ja kiva kuulla susta!

    Sini: Kiitos vinkeistä! Nämä tulevat tarpeeseen! Reissuraporttia tiedossa varmaankin...

    VastaaPoista
  13. Mun lempparireitti stadissa on sellainen, että hyppään aina kolmosen ratikkaan ja huristan Kapteeninkadun pysäkille, eli aloitan Kämpästä. Siitä suuntaan Korkeavuorenkatua keskustan suuntaan; käyn Fasaanissa ja Maloussa.
    Sitten Johanneksen kirkon jälkeen vasempaan, suunnaksi Freda, josta löytyy Pino ja Peroba. Fredaa eteenpäin Bulevardille ja siellä Nougat.
    Sitten ruttopuistolta Yrjönkadulle, ehkä Ipanajameihin, ja ympyrä sulkeutuu Kamppiin.
    En oikeastaan koskaan käy keskustassa-keskustassa, Stockalla yms.

    VastaaPoista
  14. nanna: No siinähän se on, selvästikin kokeneen shoppailijan reitti! Kuulostaa loistavalta. Kiitos ja kumarrus!

    VastaaPoista
  15. Kivalta näyttää tämä tupa - hieno kuosimosaiikki!

    Tässäpä parit vinkit Töölöstä:
    http://koti360.fi
    sisustusnido.fi
    kulmilla Decorum myös
    ja Samaria-kirppis - kaikkea kivaa tuunaukseen... ja erilaista:)

    Lystiä viikonloppua!

    VastaaPoista
  16. Tulipa hyllystä kiva :)

    Onpa muuten itsellä aikaa, kun olen käynyt Helsingissä sisustuskauppakierroksella. Mihinköhän sitä oikein itse suuntaisi, kääk! Peroba ja Moko taitavat olla viimeisimmät käyntipaikkani.

    Mukavaa shoppailureissua!

    VastaaPoista
  17. Oi ihana!!! <3 Hyvää viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  18. Ihana talo!

    Ja miten hauska idea viettää Tukholma-päivä Helsingissä! Mokossa minäkin käyn fiilistelemässä, mitään en koskaan osta. Ostokset suoritan vireisellä Hietsun kirppiksellä.
    Kämppä ja Piironki jo mainittiinkin. Lisäksi vielä Don Goffo ja S.A.L.I Korkeavuorenkadulla. Casuarina Fredrikinkadulla ja Cobello Kasarminkadulla. Hauskaa päivää!

    Toivottavasti vinkit eivät tulleet liian myöhään...

    VastaaPoista
  19. Kaupoista minäkin käväisisin Kämpässä kapteeninkadulla ( ihanat värit!) sieltä mokoon ja peroban kautta pois. Kurvissa fidasta tekee löytöjä ( minulla sieltä 3 silkkitäkkiä ja vanhoja joulukoristeita) reilun kaupan tähdessä on maailmasta suloisimmat punotut ihanuudet ja hesarin ja kaarlenkadun risteyksessä ( ihan lähellä)nautinnollinen kauppa&kahvila villi puutarha ( nettisivut on)!
    Kiseleffin talosta häädetyt käsityöläiset löytyvät vierestä unioninkadulta ja piirongin vierestä bockin talosta. Käykää myös vanhalla joulumyyjäisissa, jos ehditte!
    Vautsi mikä talo!

    VastaaPoista
  20. Pau: Pitääkin tehdä Töölöön ihan erillinen retki. Kiitti vinkeistä!

    Merja K: Eipä tule usein käytyä Helsingin keskustassa! Mutta kivaa oli sateesta huolimatta!

    JohannaK: Kiitti! =)

    Kultsin kämppä: Me jätettiin nuo kirpparit tällä kertaa väliin. Seuraavaksi voisikin tehdä taas kirppiskierroksen!

    HUVIlassa: Monta hyvää vinkkiä seuraavallekin reissulle! Kiitos!

    VastaaPoista
  21. riitta sinikka ja selma: Kiitti! =)

    VastaaPoista
  22. Ihana! Pitääpä kattoa jos löytyis sopiva hylly kirpparilta :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!