perjantai 12. helmikuuta 2010

Sydämellä...

on kiva toivottaa hyvää ystävänpäivää!


Sain idean näihin sydämiin täältä. Kiitos Mirka! Ompelukone valtasi ruokapöydän ja kangaspinot olohuoneen lattian.

Tässä ensimmäisessä erässä on harmonisempia värejä: kaksi sydäntä ystävilleni, joiden kanssa jo vietimme ystävänpäivänjuhlaa. Kolmas oli tilaustyö esikoiselleni, joka halusi rauhalliset sävyt.

Pikkutytöt saivat tällaiset tyttömäiset sydämet. Nelivuotias sai Hello Kittyn ja kaksivuotiaalle minä pääsin itse valkkailemaan hieman rosoisemmat värit. Itselleni olisin tehnyt vielä retromman sydämen, mutta mielenkiinto siirtyi jo seuraavaan ompelukseen.

Tuo Hello Kitty sai ideansa näistä, siis 4-vuotiaan puhkikulutetuista farkuista, joissa oli paikkana tuo kisukuva. Sitä tyttö jäi kaipaamaan ja minähän sitten nappasin sakset käteen. Myös sydänten napit ovat vaatteista saksittuja.


Pari päivää sitten satuin vierailemaan täällä. Ja keksin, että koska poikani ei ole niin innostunut sydämistä, hän saakin sitten oman pöllön. Olisitte nähneet pojan tyytyväisen ilmeen, kun ojensin hänelle oman ystävänpäiväyllätyksen.

Pöllö on sävytetty pojan huoneeseen, jonne innostuin samalla päällystämään tuon tuolin. Kangas on kirpparilta löytynyt parin euron pöytäliina, Marimekon pienet kivet.

Tällaisia kierrätysjuttuja olen värkkäillyt viime päivät. Ompelukone römöttää yhä ruokapöydällä eli vielä on projekti kesken. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Haluan toivottaa kaikille blogissani pistäytyville ihanaa viikonloppua ja leppoisaa ystävänpäivää rakkaiden kanssa!

8 kommenttia:

  1. Ihania sydämiä =)

    Hyvää ystävänpäivää sinne teillekkin

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvää ystävänpäivää sinullekin!

    kauniita sydämiä ja ihana tuo pojan pöllö. Hiukan miehekkäämpi :)

    VastaaPoista
  3. Noi on hirmu kivoja sydämiä. Mietin itekkin nappavani idean tuolta Mirkan blogista. Ystävän päiväksi olisi ollut kyllä täydelliset...
    Ihanaa ystävän päivää sinne!

    VastaaPoista
  4. Ihanat ♥
    Pojan huone näyttää mukavan reippaalta, mahtavia värejä!

    VastaaPoista
  5. Oi, sydämiä täälläkin :) Hienoja kyllä ovat. Tuollaisia voisi melkein itsekin kokeilla, vaikka muuten en niin ompelusta välitäkään.

    Tuo pöllö on myös tosi kivan näköinen!

    VastaaPoista
  6. Heippa kaikille ja kiitos kivoista viesteistä!

    Mulla on myös ollut pikkuisen vastustusta tuota ompelua kohtaa, mutta tällaiset vähän rosoiset sydämet olivat kiva aloitus. Eilen viimeistelin viirinauhan ja se vaatikin paljon enemmän pikkutarkkuutta. Eli suosittelen kyllä ompelukonekammoisemmillekin näitä sydämiä!

    Tein eka pahvista kaksi mallia (tämä sattui olemaan Tilda-kirjasta) ja sitten vaan kangaspinojen ääreen ja mielikuvitus valloilleen. Nyt pitäis vielä yksi väsätä illan aikana omalle miehekkeelle! =)

    VastaaPoista
  7. Ihania ovat sydämet <3 :D

    ja tuo pöllö on aivan hirmuisen Suloinen <3

    VastaaPoista
  8. Ihana pöllö =D ja kauniit sydämet! Lämpöinen ja kodikas blogi sinulla, täytyy eksyä toistekin kylään.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!