maanantai 15. helmikuuta 2010

Kevättä rinnassa...


Pari viikkoa maljakossa venyneet koivunoksat ovat vihdoinkin tehneet ensimmäiset lehtensä. Sitä ennen ne kasvattivat komeat kellertävät norkot, jotka saksin pois peläten niiskuvaa nenää. Kaamea sotku niistä tuli. Mutta nyt alkaa tulla keväinen fiilis tästä hennosta vihreästä.

Koivunoksia varten kaivoin lasikaapistani esille äidiltä saadun Pajazzo-maljakon. Täytyykin kysyä, mistä äiti on sen saanut, koska en muista, että se olisi juurikaan ollut käytössä. Kaivan itse sen esiin muutaman kerran vuodessa, enkä oikein osaa päättää pidänkö siitä vai en. Klohmuisuudessaan se on melkoinen näkymä... Melko retro!

"Nanny Stillin suunnittelema Pajazzo oli Riihimäen Lasilla tuotannossa vuosina 1971-1974. Sitä tehtiin kahta eri kokoa väriyhdistelmillä keltainen - rubiini, keltainen - sininen ja keltainen – oliivi. Maljakko on kiinnipuhallettua kaksiväristä verholasia."

Näin kerrotaan maikkarin kotisivuilla. Muistanette reilu vuosi sitten maikkarilla pyörineen Uniikki-sarjan, jossa metsästettiin erilaisia vanhoja esineitä kirppiksiltä ja kierrätyskeskuksista. Yhdessä ohjelmassa oli teemana tämä Pajazzo.

Noihin koivunoksiin voisin väkertää jotain keväistä ja värikästä... Lintuja vaikka...



Ikkunalauta on saanut myös väriä. Kauppojen kynttilävalikoimat alkavat olla aika heikot, mutta jotain löytyi. Muutenkin huomaan, että kotiini on hiipimässä uusi väri: violetti eri sävyissään...

Miten lähestyvä kevät näkyy teillä muilla? Joko alatte suunnitella pääsiäisen keltaisia pieniä juttuja? Narsissit ja helmihyasintit ainakin näyttävät taas tosi kivoilta!

3 kommenttia:

  1. Ihanat hiirenkorvat.
    Se vaasi on kyllä rumasenhieno! Jos tiedät, mitä tarkoitan...?

    Mä voisin skipata kaikki sisustuksen välisesongit (heh, no niinhän taidan tehdäkin) ja siirtyä joulusta suoraan kesään...

    VastaaPoista
  2. Kyllä tuo maljakko oikeasti melkoinen rumilus on, vaikkakin täytyy myöntää, että se puna-keltainen on vielä rumempi. =)

    Tämä vihreäkin on väriltään sellainen, että ei sovi oikein mihinkään meidän kodissa, eikä oikein sellaista retroa, mitä minulla täällä on.

    Mutta kyllä se saa luvan asustaa lasikaapissamme ja tulla esiin kaapista pari kertaa vuodessa!

    Mukavaa laskiaistiistaita! Mäet on laskettu ja pitkiä pellavia tiedossa!

    VastaaPoista
  3. Varsinaisia sisustusmuutoksia en paljoakaan tee kevään korvalla, tosin lapsen liityttyä perheeseemme varmaan mietin enemmän mahdollisuutta ripotella Pääsiäisen Pupuja ja Sensemmoisia ympärillemme :) Valo on ihana päästää sisään isoista ikkunoista, ja sehän johtaa luontevasti jokapäiväiseen pohdintaan pölyjen pyyhkimisestä.. Siis huom! pohdintaan siitä.

    Valoisaa viikkoa ja Pajazzolle terkkuja!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!