sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Räsymattorakkaus




Minä rakastan räsymattoja. Niitä onkin kertynyt ihan mukava määrä sekä kotiin että kesäkotiin. Kesäkodissa niitä on siellä täällä: lattialla, sohvalla, nojatuoleissa ja rahin päällä.

Ihanimpia ovat vanhat, pehmeiksi kuluneet raitamatot, mutta myöskin äitini kutoma modernimpi musta-valkoraitamatto kotosalla on ehdottomia lemppareitani.

Vanhat matot elävät omaa elämäänsä. Pitkistä matoista on helppo pätkiä pari pienempää mattoa leikkaamalla, purkamalla ja solmimalla loimilangat uudelleen. Kesäkodin saunan eteisessä hiiret olivat talvella nakertaneet reikiä keskelle mattoa. Ensin ajattelin, että koko matto on pilalla, mutta nyt sekin on kahtena pätkänä.

Minulla on tapana solmia langat kuuden nipuissa niin, että teen ensin umpisolmun 3+3-langoista ja sen jälkeen vetäisen koko kuuden loimilangan nipun vielä yhdelle solmulle. Näin solmut kestävät. Pientä näpertelyä, mutta sopivaa touhua näin kesällä, kun aivot ovat narikassa... Ja paras hommapaikka on terassi, koska tämä on aika pölyistä puuhaa.

Tämä työn alla ollut roskiksesta aikanaan dyykattu matto vaati hieman lyhentämistä. Päät olivat myös ikävästi rispaantuneet. Vanhoja kuteita purkaessa oli hauska miettiä, kuka maton on kutonut ja mitä kaikkea se on syönyt. Tästä matosta löytyivät mm. nylon-sukkahousut!

Nyt pojun huoneessa on taas matto, jonka päät eivät ihan heti purkaannu. Tämä on osa pojun huoneen rymsteerausta ja rojuterapiaa. Laitetaan kerralla energiat kuntoon! Mutta siitä lisää lähipäivinä!

Mukavaa sunnuntaita!

I love old rag rugs! They get better when they are old and nicely soft. 
In our summer house we have rag rugs everywhere. Some of them are already unfit, but by cutting them they get a new life again. 
This one in the photos was a little bit too long, so I cut it and finished with new knots. Now it´s in my son´s room, which has been "under construction" during the last weeks. But more pictures in a couple of days...
Have a nice Sunday!

16 kommenttia:

  1. Mä kanssa lyhentelin pitkiä räsymattoja pari viikkoa sitten. Itse asiassa mulla on ihan sama tekniikka kuin sulla!

    VastaaPoista
  2. Räsymatot vaan ovat niin mahtavia, varsinkin ne vanhoista vaaatteista kudotut - niissähän voi löytää tarinan :)

    VastaaPoista
  3. Noissa räsyissä on vaan sitä jotakin tunnelmaa.

    VastaaPoista
  4. nanna: Mun tekniikka on äidiltä opittu! Tsemppiä sinne ja koeta pitää räsymatot poissa kesäheilan ulottuvilta!

    Lea: niissä on taatusti monta tarinaa! Kun vaan joku kertoisi ne!

    Saga: Kyllä, ja nimenomaan noissa vanhoissa!

    VastaaPoista
  5. Mä myös rakastan räsymattoja! Vanhoja ja uusia. Niitä olisi ihana päästä tekemään itse ihan kunnolla. Saisi valita mieleiset värit. Vähänkö se oiskin huippua..!

    Ihania kuvia sun edellisessäkin postauksessa. :)

    VastaaPoista
  6. Räsymattoja meilläkin! Olkkarissa on gg:n muut vanhoja kirppareilta kerättyjä. Vasta sain ihanan kirjavat kälyn varastosta. Olivat kai menossa kirpparille tai roskiin. Poimin talteen :) Ja mikä parasta kirjavissa likakaan ei niin näy. Multakäpäliä talsii täällä kaikenaikaa.

    VastaaPoista
  7. Räsymatot ovat kyllä ihania niissä on sitä tunnelmaa. Ja solmiminenkin on mukavaa puuhaa.

    VastaaPoista
  8. Nova Melina: Ehkäpä tuo mattojen kutominen on sitten edessä joskus eläkepäivinä... =)

    Hanna: Tietty ikäpolvi ei osaa arvostaa räsymattoja. Minäkin olen pelastanut kaatopaikkakuormasta useita mattoja! Onneksi!

    sanna: Juu, solmiminen on ihan kivaa, kun sitä ei tarvitse tehdä tuntitolkulla! =)

    VastaaPoista
  9. Räsymatot on ihania! Ne tekee kodista kodikkaan;) Ja tosiaan purkamalla ja palastemalla saa rikkonaisemmat tai liian pitkät osiin ja taas käyttöön:)

    VastaaPoista
  10. Mä tykkään myös, mun suosikki on selainen vihreistä tehty ikivanha, joka oli viikonlopun häissäkin kuvausrekvisiittana. Ohueksi kulunut, elämää nähnyt.

    VastaaPoista
  11. Räsymatot ovat ihan parhaita! Ja varsinkin sellaiset, joihin on ujutettu kaikenlaista :) Yhden pikkumaton olen tehnyt itsekin aikoinaan. Se on nyt parvekkeella. Vanhoista lakanoista tehty.

    VastaaPoista
  12. Hyvä Mieli: Mikähän niissä onkaan se juttu, kun ne tosiaan luovat ihan erilaisen tunnelman kuin "peruskaupanmatot"!

    Sarppu: Mikäs sun maton tarina on?

    Sini: Noissa matoissa, joihin on ujutettu kaikkea mahdollista, on niin eri fiilis kuin kaupan kuteesta tehdyissä! Naureskelin kyllä, kun purin matosta nylon-sukkahousuja...
    Minä en ole mattoja kutonut, mutta varmasti sitäkin pitää joskus kokeilla!

    VastaaPoista
  13. Räsymatot ovat ihania, niin kotoisia! Itse en olekaan hoksannut, että niitähän voi tosiaan lyhentää noinkin helposti. Tuumasta toimeen siis. :)

    VastaaPoista
  14. Johanna: Moni matto saa uuden elämän, kun sen pätkii lyhyemmäksi. Nykyisin kun ei ole tilavia tupa-keittiöitä, joihin tarvitsee megapitkää mattoa!

    VastaaPoista
  15. Kuteiden tarinat ja kädet, jotka matot ovat kutoneet. Ei mitään kauko-idän tuotantoa. Ihania!

    VastaaPoista
  16. Kultsin kämppä: Niinpä, ne kädet! Voin kuvitella jonkun kiireisen maatilan emännän...

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!