lauantai 27. marraskuuta 2010

Kaksipiippuinen juttu

Olen ihmetellyt, miksi ei oikein tee mieli kaivella joulukoristeita esiin. Nyt alan vähitellen ymmärtää. Koti on niin täynnä kaikenlaisia nyssäköitä ja rojupinoja, että ei tänne voi laittaa mitään kaunista ja kivaa esille. Ensin täytyy siis jälleen kerran harrastaa suuren luokan rojuterapiaa ennen kuin minkäänlainen joulufiilis pääsee taloon.

Minulla on ollut viimeisen viikon iltalukemisena Agneta Nyholm Winqvistin kirja Elämäntapana Feng shui. Kirja on aiemmin lukemiani feng shui -kirjoja laajempi kuvaus feng shuista elämän eri alueilla. Kirja toimii erittäin hyvänä kannusteena pinojen selätyksessä. Eilen kävinkin ahkerana roinien kimppuun. Tänään on ollut jo pikkuisen joulunvalmistelukutinaa.

Viritin seinälle perinteisen joulukalenterihyllyn. Tähän on tarkoitus kiinnittää joulusukat, joihin ilmestyy aamuisin jotain jännää. Viime vuonna naulakossa roikkui joululapasia, mutta nyt olin ajatellut ommella kankaiset joulusukat. Esikoinen ilmoitti kuitenkin haluavansa ehdottomasti villasukan itselleen, joten saa nähdä...


Lisäksi kaivoin esiin adventtikynttilät ja niihin sinkkiset numerot. Meillä on paloturvallinen kynttilärypäs, jossa on koristeina Italian jäisestä vuoristopurosta kerättyjä kiviä.

Amaryllis on täydessä kukassa. Se sai juurelleen ensimmäisen rautalankaväkerrykseni. Idean sain Oi ihana joulukuu -kirjasta, joka on muuten aika ihana...

Aamupäivällä käytiin ensimmäisissä joulumyyjäisissä ja äsken kuunneltiin jo joululauluja. Eipä siis hätää. En taidakaan olla kovin mattimyöhänen, vai mitä?

Loppuun vielä varoituksen sana. Riihimäen Lasin keittiötölkkejä ei ole ehkä sittenkään suunniteltu kynttilänpolttoon lumihangessa. Voi käydä näin...

19 kommenttia:

  1. Voihan harmi tuota Riihimäen tölkkiä. Voisin kokeilla rautalanka jul merkkiä. Näyttää hauskalta. Kivat on myös numerokoristeet noissa kynttilöissä.

    VastaaPoista
  2. Voi Riihimäen purkkia.. mä olen jemmannut ihan tavallisia kurkkupurkkeja tms. ulkokäyttöä varten, saas nähdä käyks niille samoin.. :-)

    VastaaPoista
  3. Kääk mikä onnettomuus!
    Toivottavasti sulla on paljon purkkeja vielä varalla;)
    Sama ongelma tuon joulukoristelun suhteen,ensin pitäisi siivota...

    VastaaPoista
  4. Voih, purkki parka, enpä olisi minäkään osannut arvata, että se saattaa särkyä!

    Meillä kaivettiin tänään joulukoristeet esille (suurin osa on jo aseteltu paikoilleenkin), nyt kun vielä saisi ulkovalot viriteltyä ja pari havunoksaa haettua...

    Ossille nousi eilen iltapäivällä kuume ja tänään on muutama(n. 15kpl) näppylä ilmestynyt. Saas nähdä onko se nyt sitä vesirokkoa, vai kuvittelenko vaan...

    Rauhaisaa ensimmäistä adventtia!

    Hanna(-Maija)

    VastaaPoista
  5. Villasukka: Rautalangasta saa vaikka mitä. Mulla oli tuollaista mutkaista versiota, eikä kunnon työvälineitä. Piti vaan päästä räpeltämään... =)

    Mannukka: Fiksu sinä! Mun täytynee kans syödä isot määrät herkkukurkkuja, että saan isoja lasipurkkeja!

    Niinu: Ei mulla noita isoja ole yhtään, mutta tiedän, että äidilläni on. Jospa ruinais yhden tilalle. Harmittaa...

    Hanna(-Maija): Kuulostaa kyllä melko varmalta vesirokolta! Onnea vaan... =)

    VastaaPoista
  6. Iiiih, miten harmillista! Pakkanen ja Riihimäen vanha tölkki ovat huono yhdistelmä.

    Meilläkin on tuo joulukirja. Aivan ihastuttavia ohjeita ;) Hienon rautalankatekstin olet väkertänyt.

    VastaaPoista
  7. Auts, sääli tuota tölkkiä :(

    Et ole lainkaan mattimyöhäinen vaan hyvin aikataulussa :) Minulla on vielä joulumyyjäiset korkkaamatta, ajattelin mennä Wanhaan Satamaan naisten joulumessuille ensi viikolla. Siitä sekin lähtee :)

    Lupsakkaa "virallista" pikkujouluiltaa!

    VastaaPoista
  8. Voi purkki parkaa :( Mie oon uhmakas ja siirsin oman purkkini sohvan viereen lankoineen, Tosin tyttäreni 1 vee on kaatanu sen jo monta kertaa ja sydäntä raastaa ku kuulen sen kilahtavan parkettiin. Taidan nyt siis siirtää sen takasin oksalle ylimmälle : D

    VastaaPoista
  9. Sirpaleet tuttaa onnea, sillä olen itseäni lohdutellut kun viime talvena poksauttelin parit tuollaiset kynttilän poltossa. Ihan aikataulussahan sä olet, ei mitään hätää♥

    VastaaPoista
  10. Mä luulen, että käyn ostamassa tuon opuksen. Mutta luen sitten joulun jälkeen :) Ihan vaan ettei tule paineita :)

    Voi tölkkiä. Surunvalitteluni, sillä noi ei ole minkään teorian mukaan turhia. Eihän!? :)

    VastaaPoista
  11. Samasta kohtaa se mun tölkki hajos, mutta sehän ei ollut siis kynttilän vika!

    Mun on saatava huomenna myös itselleni SIIVOUSPÄIVÄ, kun mies tuli vihdoin kotiin. Haluan haluan ja haluan siistit nurkat ja pinnat. Se on niin totta, että ennen siivoamista ei mikään kivakaan näytä kivalta.

    VastaaPoista
  12. Onneksi tölkki oli kuitenkin ulkokäytössä !

    Kirja vaikuttaa kiinnostavalta, pitänee laittaa se lukulistalle.

    VastaaPoista
  13. Sally: Mulla on tuo kirja ystävältä lainassa ja olen ahminut sen kauniita kuvia! Täytyykin palauttaa se tänään...

    Merja K: Tuo Wanhan Sataman tapahtuma olisi varmasti kiva! Mulla on pikkujoulut aika vähissä tänä vuonna, mutta eipä harmita!

    Purnukka: Juu, ehkä kannattaa ottaa purrki talteen, ennenkuin kolahdus on kohtalokas! Minäkin siirsin pienemmän purkin ulkoa sisälle.

    Heidi: No voi sua, jos useamman poksautit...

    Emilia: Noi on siis todella hyödyllisiä!!! (Älä edes mainitse sanaa turha...=)) Ja tuo opus on hyvä!

    Hannis: Siivous rules ennen joulua! Mulla täällä jo seuraava kierros käynnissä. Kuusi henkilöä liikuttelee tavaroita vääriin paikkoihin uskomatonta tahtia. Täytyy vaan ajatella positiivisesti...

    Petriina: Tuo opus on tosiaan laajempi kirja feng shuista. Suosittelen!

    VastaaPoista
  14. Voi sulla on jo amaryllis ja kaikenlisäksi vielä kukassa! Meinaan ostaa itselleni valkoisen tässä näin joskus ennen joulua... Kaivoin myös tänään joulukirjat esille ja juuri tuota kirjaa lueskelinkin aamupuurolla. Tänään olen kuunnellut ensimmäistä kertaa kotona joululauluja. Aiemmin ei ole tehnyt mieli. Jouluisia hetkiä sinne!

    VastaaPoista
  15. Pakko palata aiheeseen vesirokko: sehän se meillä nyt sitten on - ja toinen kierros odotettavissa parin viikon päästä...
    Hyvällä tuurilla ollaan Jouluna jo voiton puolella.

    Hyvää alkavaa viikkoa!

    Hanna(-Maija)

    VastaaPoista
  16. Vinkki, kun kaivat joulukoristeita koristelaatikosta, niin laita joulun ajaksi muuta sälää laatikkoon varastoon. Toimii meillä hyvin. Varastoon joutavat ikkunalaudalta simpukkapurkit, keväiset lintu ja perhostaulut, kaikenlainen ylimääräinen sälä. Sitten on ihanan tyhjää laittaa jouluisia väripilkkuja sinne tänne :)

    VastaaPoista
  17. Kiva blogi sinulla! Rekkauduin lukijaksesi (minulla ei ole - ainakaan vielä mutta toivottavasti joskus - omaa blogia).

    Kahlasin tarkkaan kirpparilöytösi, joissa törmäsin mm. ihanaisiin emalijuttuihin. Emalista kertova lehtijuttu ja siitä kertomasi asiat olivat kiinnostavia, pitänee yrittää etsiä tuo lehti jostain.

    Kuolasin keltaista Primavera kasariasi (itselläni vihreä/lilat kuviot kattila ja piskuinen kahvipannu tulossa Huutonetistä SANGEN suolaisin hinnoin, mutta omapa oli valintani. Primaveraa on vaikea löytää muutenkin ja edes jotenkin itselle perusteltavaan hintaan) ja erityisesti vaaleansinistiä Pehtoori-pannua, joka on NIIN ihana, siis minkä värisenä vaan, mutta vaaleansininen nyt kertakaikkiaan kolahti tällä kertaa. Muitakin kivoja emaliesineitä löysin, kuten päheän valkoisen punaisilla ompuilla kuvioidun kulhon, jota "kateana" tiirailin :)

    Olen jonkin sortin keräilijä, lasista aloittanut, siitä näytän jatkavan käyttötavaraan enenevissä määrin.

    Emalipannut ja -kattilat sopivat mielestäni piskuisen kerrostalokeittiöni retro-piristeiksi vallan mainiosti :)

    Turkoosin ja punaisen värin yhdistelmä ei ole juolahtanut aiemmin mieleenikään... huolestuttavasti se(kin) alkoi kiinnostaa.

    Niin ja kirjoitin tämän kaiken tähän, koska en kovin vanhoihin postauksiin viitsinyt diggauksiani kirjoitella.

    Palailen myöhemmin lukemaan lisää kirjoituksiasi, tällä kertaa kahlasin uteliaana vain kirpparilöydöt - keräilijäsyndrooma :)

    VastaaPoista
  18. Sini: Minulla on vielä pino vanhoja joululehtiä lukematta. Joulumusa soi, mutta apinamies kyllä ihmetteli, että joko sitä nyt pitää kuunnella...

    Hanna(-Maija): Tsemppiä kovasti sinne sairastuvalle! Kuume alkaa varmaan jo hellittää... Muilta en ole kuullut vielä tartunnoista.

    Sari: Tosi hyvä, käytännöllinen idea! Kiitti! =)

    Pauliinalotta: Kiva kun kävit kahlaamassa. =) Tervetuloa takaisin. En ole vähään aikaan käynyt kirppareilla, kun olen tietoisesti ollut ostamatta mitään. Kyllä jo syyhyttäis päästä kippoja ja kuppeja löytämään! Mutta maltan kyllä hetken...

    VastaaPoista
  19. Mietin että mitä tuttua noissa hyllyn päällä olevissa sienissä oikein on, mutta sitten muistin että virkkasin kerran matonkuteista tuollaisen helistimen ystävän lapselle!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!