torstai 17. syyskuuta 2015
Kivipelto
Elämä on ollut viimeisen viikon aikana melkoista haipakkaa. Vaikka menoa on riittänyt, olemme silti ehtineet touhuta kotonakin yllättävän paljon. Jostakin on löytynyt yllättävästi energiaa, eikä sohvalla ole juurikaan makoiltu.
Etupihalla terassi on valmis. Terassin eteen tilattiin isolla autolla melkoinen lasti sepeliä. Kivet toimitettiin hienosti pitkällä rännillä, mutta meille jäi silti hyvä käsitreeni, kun tasoiteltiin kivet ja nosteltiin niitä seinien vierustoille. Nyt sitten pitäisi loppua hiekan ja pikkukivien tulo sisälle. Öhöm...
Alkuun ajattelin, että kivipelto on melko oudon näköinen talon edessä, mutta nyt silmä on jo tottunut. Se myös siistii kokonaisuutta ja tärkeimpänä tosiaan puhdistaa kenkiä.
Naapurin pihalla kriikunapuu tuottaa taas mahtavaa satoa. Meillekin asti niitä on riittänyt. (Kiitos, naapurit!) Oman pihan sato, lähinnä karviaiset, on jo syöty, ja omenapuissa ei ole isoa satoa. Ehkäpä tämä on ihan tarkoitettua, koska tänä syksynä voisi pukata stressiä, jos pihalla odottaisi iso sato säilömistä.
Mukavaa syksyisen viikon jatkoa! Minä tykkään kyllä syksyn merkeistä! Kynttilät pöydälle ja villasukat jalkaan!
We´ve been finishing our yard in front of the main entrance. Our new "stone field" is supposed to keep shoes a little bit cleaner. No more little stones inside, please!
I love the feeling of autumn. Our neighbor has a plum tree full of tasty plums. We´ve got a big basket of them too. Nice!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Näyttävät terassi ja kivipelto oikeinkin kivoilta. ja ilmeisesti meiänkin luumuillamme on toivoa... Ne kököttävät sitkeästi vihertävinä puissa edelleen. Muta jospa nuo tuosta suostuisivat kypsymään.
VastaaPoistaKiitos! Peukut pystyssä, että teilläkin saadaan satoa! Nää on herkkua!
PoistaTeidän talo näyttää tosi kauniilta, musta väri istuu siihen todella hyvin. Meillä hiekkaa kulkeutuu ihan liikaa sisälle, tuo sepeli näyttää kivalta ja siistiltä.
VastaaPoistaKiitos! Minä toivon, että nyt hiekan tulo loppuu. Välillä sitä on ollut sängyissä asti, kun villasukissa kulkeutuu.
PoistaHei, onpas kiva tosiaan tuo sepeli! Btw, tuntun näköinen tuo iso lyhty... Heitin tuommosen joskus roskiin, ootko käyny dyykkaamas :D
VastaaPoistaKiitos hienosta lyhdystä, hieno löytö (mielestäni)! Pitäisi vielä vaan pestä lasit, kun tämä kynttiläkausi alkaa! Mukavaa viikonloppua!
PoistaNo hei ihan mahtavaa, että tuli käyttöön! Tuo ei ollut aivan omaa tyyliä vaikka kiva onkin, joten nakkasin pois. Mut niinhän se menee, toisen roska on toisen aarre :) Mukavaa viikonloppua!
PoistaKivalta näyttää!
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua ja rentoja hetkiä!!!
Rentoa viikonloppua sinnekin ja ihanaa että saatiin treffit sovittua! Käväisin siinä naapurissa tänään, mutta en tietty uskaltanut teillä pistäytyä... :)
PoistaSiisti ja viimeistelty etupiha! Ja hienoa, että lyhtykin löysi uuden tyytyväisen omistajan :)
VastaaPoistaKiitoksia! Ajattelin vielä käydä ostamassa vähän ihania syyskukka-asetelmia...
Poista