Tällä viikolla olen istunut lasten kanssa infoilloissa. Toissailtana yläkouluun menevän pojun kanssa painotetun luokan infossa ja eilen teinineidin kanssa ensimmäisessä yhteisessä riparitapaamisessa.
Hassua, miten tulee samalla kiidettyä takaisin omaan lapsuuteen ja nuoruuteen. Pikaisella hypyllä sitä pääsee omiin kouluajan tunnelmiin ja riparimuistoihin. Aika kivaa, vaikkakin haikeaa. Tuli muuten tunne, että olisipa kiva olla itse lähdössä riparille!
Mutta nyt on lasten vuoro kokea. Itse saa olla taustatukena ja venyttää sitä napanuoraa... Kesällä on vielä edessä meidän perheen ensimmäinen kielikurssi. Hui! Kasvattaakohan tämä enemmän äitiä vai lasta?
Kids are growing up. We´ve had a school info for a new school and the first meeting of confirmation school. And next summer the first language school.
These meetings remind me of my childhood and youth. Kind of sad, but now it´s my children's turn to get these experiences...
Ihania kuvia! Huuuuh, mulla on onneksi vielä useampi vuosi aikaa valmistautua napanuoran venytykseen... Tsemppiä sinne, äidille siis! Lapsethan ne on intopinkeänä menossa suureen maailmaan. Niin sen kai kuuluu mennäkin. :')
VastaaPoistaKiitos! Onneksi tuo napanuoran venytys tapahtuu pikkuhiljaa, eikä kertarysäyksellä! Inhimillisempää ainakin äidille!
PoistaNapanuora on kyllä kumma, kun se tuppaa minulla kiristelemään välillä aika pahasti. Tosin mullahan nuo päässä keikkuvat ovat vielä aia pieniä. Toistaiseksi. Tosin eipä sinne yläasteelle menoon ole enää kuin kolme ja puoli vuotta. Hui!!!!
VastaaPoistaKyllä ne lapset sitten teini-iässä venyttävät sitä ihan itsenäisesti. Ja välillä tekee mieli nappaista koko nuora poikkikin... Hehe!
PoistaNapanuoraa venytetään täälläkin. Tosin ihan vasta kouluunilmoittautumisen muodossa. Minä olen ollut jo kaksi päivää liikuttunut katsoessani kouluunilmoittautumisohjetta. Ihan niinkuin just olisin ite mennyt kouluun ja nyt on esikoisen vuoro :D (Ja ei, en ole edes ollut järin nuori lapsen saadessani)
VastaaPoistaSulla on sitten tunteikas syksy edessä! Minusta on ollut ihana saada saatella kukin kouluun ja seurata koulutien alkua! Neljännen kohdallakin viime syksynä tuli vielä tippa silmään!
PoistaMuistelen omasta nuoruudestani, että ei se lapsen näkökulmasta juurikaan kirpaissut... ;) Oli niin paljon ajatuksia ja suunnitelmia, että ei tullut mieleenkään pelätä mitään. Joudun muistuttamaan itseäni siitä aika säännöllisesti. Onneksi kehitystä tapahtuu pikkuhiljaa, ettei äiti sentään ihan joudu pyörälle päästään. Kiva puoli asiassa kuitenkin on se, että sitä ihan melkein poksahtaa yllättyneenä ylpeydestä, kun näkee miten fiksusti lapsi pärjää eri tilanteissa. :)
VastaaPoistaMinä luulen myös, että lapset ovat ihan valmiita venyttämään sitä napanuoraa! Valmiimpia kuin äitinsä. Mutta onneksi tämä kaikki tapahtuu pikkuhiljaa... Koko ajan tulee enemmän niitä tilanteita, kun saa seurata sivusta, kun lapsi hoitaa asiansa ihan itsenäisesti!
PoistaSe on tosiaan napanuoran venyttämistä, pikkuhiljaa, asia kerrallaan;)
VastaaPoistaNiinpä, onneksi pikkuhiljaa... Ja kun on neljä lasta, sitä oppii antamaan sitä nuoraa!
Poista