perjantai 6. elokuuta 2010

Lepo

Rankka viikko takana. Ulkomaan sukulaiset olivat vierailulla, ja vaikka oli aivan ihana nähdä pitkästä aikaa täytyy myöntää, että nyt väsyttää. Loppukaneetiksi vieraiden viimeisenä iltana oma kuopukseni aloitti oksentelun. Pyykkikone on siis saanut pyöriä omaa ja vieraiden pyykkiä aika reilusti. Onneksi on lämmin, ja lakanat kuivuvat parvekkeella tosi nopeasti. 


Apinan raivolla (sitä täällä apinalandiassa riittää) ja kahvin voimalla olen oikonut paikkoja kuntoon. Jotenkin paikkojen siistiminen tuo myös henkistä rauhaa. Siispä seuraavien viikkojen voimasana olkoon rojuterapia!


Mieleen alkaa myös hiipiä toive, että saisivat koulut jo alkaa ja arjen rutiinit saapua. Elämä sikana pellossa riittää jo. Olenkohan ihan huono äiti, kun tällaista toivon?


Tänään minun ja lasten ohjelmassa on ollut lepäilyä. Itse olen vain lipitellyt teetä ja selaillut aivot narikassa H&M:n katalogia. Lapset rakensivat pihalle omenapuun alle Petshop-leikkipaikan.


Leppoisaa lämmintä viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Kesän jälkeen kyllä kieltämättä alkaa kaivata niitä tavanomaisia arkirutiineja, säännöllisyyttä ja rytmiä. Meillä vielä lomaa elokuu, mutta sitten alkaakin taas tavallinen arki, ihan kivaa taas vaihteeksi :) Ihanat keittiökaapit siellä kesäkodissanne, värikin tosi kiva. Tuota elämänlankaa olen monesti halunnut, mutta meillä ei sille oikein sopivaa paikkaa ole. Sitä kun ei tosiaan parane ihan mihin vaan päästää kasvamaan.

    VastaaPoista
  2. ihana liina sulla pöydällä!

    VastaaPoista
  3. Kirsikka: Mukavaa elokuista lomaa teille! Mulla helpottaa, kun saan loman rullaamaan omalla porukalla.

    Mirka: Tuo liina on lempparini, Isolan Fandango, retro-sellainen. Syysfiiliksen hiipiessä piti kaivaa se esiin. Kesätunnelmiini se on ollut liian tumma. Nyt haaveilen lilan-luumun sävyistä...

    VastaaPoista
  4. Kiva tämä sinun blogisi, joskus aiemminkin olen käynyt, mutten kommentoinut. Sinulla on mukavan rento ote asioihin.
    Ja joo, samaa mieltä, rutiineihin on hyvä palata.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!